Tämänvuotinen lomalta paluu osui kohdaltani Norjan tragedian kanssa yksiin.  Mukavat ja kauniit lomareissut ja lomapäivät vaihtuivat pommiin ja luoteihin, kuolemaan ja suruun.  Hyvä ja iloinen mieli Hangon loistavan ja korkeatasoisen musiikkijuhlan jälkeen sai seurakseen kylmän ja tunteettoman, sairaan psykopaattisen mielen maiseman.

Vaikka tällaisia Norjan kaltaisia ja aikaisemmin meillä Suomessakin tapahtuneita pommi- ja ampumistragedioita tapahtuu harvoin, muistuttavat ne karmealla tavalla ihmisen mielen herkästä haavoittuvuudesta ja sen joutumisesta väärälle uralle.  Mitä on tapahtunut tällaisen joukkosurman suunnittelijan mielelle, kun hän on aikanaan ryhtynyt suunnitelmallisesti valmistelemaan kyseistä tekoa?  Miksi normaalit yhteydet toisiin ihmisiin ovat katkenneet kun hän on ylipäätään voinut edes ajatella tällaista?

Ihminen voi eristäytyneenä ja huomiota vaille jääneenä olla altis monenlaiselle sairastumiselle.  Monien vastaavanlaatuisten surullisten tapahtumien yhteydessä on tullut esiin, kuinka ikävien tekojen tekijät ovat kärsineet sellaisten yhteyksien puutteesta, jotka toisivat elämään ihan oikeata sisältöä.  Vaikka syyt nimettäisiin poliittisiksi tai uskonnollisiksi, täytyy tällaisen sairastumisen taustalla olla paljon muuta.  Sairastumista voi tietysti ruokkia erilaisten äärisuuntien jyrkkä ajattelu ja siksi on ollut hyvä, että korkealtakin taholta on jälleen kiinnitetty huomiota siihen, että myös suvaitsevaisten ja vapaampaa ajattelua edustavien suuren enemmistön olisi rohkeammin tuotava esille, ettemme saa jäädä ääriliikkeiden suvaitsemattomuuden kapeaan kuiluun.

Hangon tämänvuotiset musiikkijuhlat olivat jo pienoinen sensaatio laadukkaine, myös kansainvälisine esiintyjineen ja loistavatunnelmaisine konsertteineen ja fringe-tapahtumineen.  Nyt jo kolmatta kertaa toteutuneet Hangon musiikkijuhlat saivat muualtakin Suomesta tulleen yleisön ihmettelemään, miten Hankoon on onnistuttu saamaan näin monipuoliset ja korkeatasoiset juhlat sekä lisäksi musiikkileiri, jonka aikana nuoret ja vähän vanhemmatkin voivat oppia hyvien opettajien johdolla uutta ja innostavaa.  Kun tiedämme, että juuri musiikki on myös se keino, jonka avulla voidaan muistaa suvaitsevaisuuden ja toisen kunnioittamisen merkitystä täytyy toivoa, että saisimme jatkossakin nauttia Hangon musiikkijuhlien antia ja huipputaiteilijoiden esityksistä.  Toivottavasti hankolaiset oppivat vielä laajemminkin ymmärtämään näiden juhlien merkityksen paikkakunnalleen.

Paluu arkeen voi joskus olla tyrmäävä - hyvässä tai pahassa.  Elämän ristiriitaisuudet kasvavat välillä todella suuriksi.  Yhteydet ja yhteyksien ylläpitäminen on elintärkeää meille kaikille.  Keskusteleminen ja yhteyksien vaaliminen on elämän ja myös kristillisen uskomme perusasioita, joista ei pidä antaa periksi.  Toivomme on kultaisen säännön rakkauden laissa: mitä tahdot toisten tekevän sinulle, tee sinä samoin heille.

Heikki Rantala

rovasti

Edelleen törmää lehtien palstoilla sanavalintoihin, joita ei voi olla kommentoimatta.  Kun esimerkiksi hyvin jyrkkää ja tiukkapipoista uskonnollista asennetta nimitetään syväksi uskonnolliseksi vakaumukseksi, jokin pistää kovasti vastaan.  Mielestäni jyrkkyys tai tiukkuus ja syvällisyys eivät kulje käsi kädessä.  Jyrkän asenteen omaksunut ei välttämättä edusta ollenkaan syvällistä tietoa tai ajattelua.  Pikemminkin usein on niin, että hyvin jyrkät asenteet ja mielipiteet omaksutaan varsinkin uskonnollisissa pienissä kuppikunnissa melko nuorena ja niistä pyritään pitämään kiinni enemmänkin asenteellisesti kuin jonkinlaisen syvällisemmän ajattelun kautta.  Suomalaisissa pietistissävyisissä liikkeissä on kauan ihannoitu ns. uskoontuloa, joka muka takaa loppuiäksi varmuuden, minkä varassa ihminen kuvittelee olevansa kaikkien asioiden, myös moraalin asiantuntija.  Kun on 'saanut' tai 'saatettu' tietyn piirin mukaiseen 'oikeaan uskoon', voikin sitten tietomäärän ohuudesta tai asioihin perehtymisen puutteesta huolimatta esiintyä syvän vakumuksen kristittynä.

Syvällisyyteen tai syvään uskonvakaumukseen kuuluu monipuolista pohdintaa, tiedon keräämistä ja analysointia ja asioiden arvottamista erilaisista näkökulmista.  Syvään vakaumukseen liittyy myös kokemuksen kautta hankittua näkemystä ja ymmärrystä.  Huomiota pitää kiinnittää näissä nykyisissä moraalikeskusteluissa kirkonkin yhteydessä myös siihen, että usko ja moraali ovat kaksi eri asiaa, eikä tiukka, usein 'sokea' usko itsestäänselvyytenä takaa hyvää moraalia.  Historia ja kokemus on osoittanut, että hyvin asenteellisella ja jyrkällä uskolla on oikeutettu paljon väärinkäytöksiä ja ihmisarvoa alentavia toimia.

Tämän päivän kirkossa ja seurakunnissa tarvitaan oikeanlaisen demokratian ja mielekkäiden käytäntöjen toteutumiseksi sellaista avoimuutta, missä ei hyväksytä minkään varjolla, eikä varsinkaan tiukkapipoisen fundamentalismin toimesta, 'tarkoitus pyhittää keinot' ajattelua, toimintaa tai hyssyttelyä.  Kirkon demokratian ja avoimuuden esitaistelijoina pitäisi olla niiden tahojen, joilla on siihen valtaa ja mahdollisuuksia: piispojen, tuomiokapitulien, kirkkohallituksen ja kaikkien kirkon sekavan byrokratian hallintovaltaa käyttävien.  Samalla on korostettava, ettei yhteisiä hyviä pelisääntöjä voi uhrata sokean, tyhjän uskon alttarille.  Tämä on mielestäni entistä tärkeämpää juuri nyt kun asenteet tuntuvat vain kovenevan niillä, joilla on omasta mielestään se 'ainoa oikea usko'.  Kokemus on osoittanut, että moraali pettää useimmiten siellä, missä kuljetaan uskonasioissakin laput silmillä.  Ja tämä ei ole aprillia!

Heikki Rantala, kirkkoherra

Uusi vuosi niinkuin monet rukouksetkin aloitetaan kirkossamme perinteisesti 'Jeesuksen nimessä', mikä tarkoittaa 'Jeesuksen hengessä' eli mietitään, minkälaisia osviittoja mahtaisi löytyä evankeliumeista myös kirkon elämään, käsityksiin ja moraaliin. 

Vuosi 2010 oli pitkästä aikaa sikäli erikoinen, että kirkkomme asiat pääsivät etusivuille ja suoraan olohuoneisiimme.  Jo keväällä arkkipiispan vaalin yhteydessä käytiin keskustelua kirkon merkityksestä ja suunnasta.  Lähellä oli, ettei konservatiivisuus saanut jo silloin vankempaa otetta.  Jo silloin voimistuneeseen keskusteluun kirkon ja uskon merkityksestä kuuluivat oleelliset ja tärkeät aiheet uskontunnustuksesta, uskonnollisen uskon kielestä, raamatun tulkinnasta ja kristillisestä ihmiskäsityksestä.  Nämä aiheet olivat luonnollisesti taustalla myös syksyllä käydyssä homokeskustelussa - ja ne tulevat olemaan pakostakin keskiössä myös jatkossa.  Onhan kirkon väistämättä tulkittava kristillisten alkuvuosisatojen aikana syntyneitä uskontunnustuksia nykypäivän ihmiselle, käännettävä ns. 'uskon kieltä' parhaansa mukaan, otettava vakavasti raamattuun liittyvät historialliset tutkimustulokset ja pohdittava juuri 'Jeesuksen hengessä' ihmiskäsitystä ja moraalin merkitystä.  Viime vuoden eroaalto tarkoitti, ettei kirkko voi elää vain omassa umpioituneessa maailmassaan vaan sen pitää uskaltautua avoimeen, rehelliseen ja perusteltuun keskusteluun. 

Suurin syy kirkosta eroamisiin oli se, että kirkko koettiin suvaitsemattomaksi.  Suvaitsemattomuuden yhteydessä kulkee käsi kädessä avoimuuden puute.  Kirkon pahimmin rämettyneissä linnakkeissa nämä ovat vuosien saatossa saaneet paljon pahaa aikaan.  Mitä sisäänpäin kääntyneempi tai eristäytyneempi porukka, sitä suvaitsemattomampi oppi ja sitä pahemmat väärinkäytökset.  Tämä nyrkkisääntö pitää edelleen hyvin paikkansa myös kirkon 'lahkoutuneisiin' piireihin.  Siksi suurempi avoimuus, suvaitsevaisuus ja julkisuus on kirkolle ainoa tie eteenpäin.

Monen kiihkeämmän asian varjoon meinasi viime vuodelta jäädä muidenkin piispojen kuin arkkipiispan valinta.  Helsingin piispalla Irja Askolalla ja Turun toisella piispalla Kaarlo Kallialalla tulee olemaan näytön paikka suvaitsevaisuuden ja avoimuuden eturintamassa.  Heidän kannanottojaan odotellessa voi uskoa ja toivoa, että juuri taloudellisesti heikompina aikoina tarvitaan sellaista kirkkoa, joka kiinnittää huomiota jokaisen ihmisarvoon sekä raamatun ja uskonnollisen kielen mielekkääseen tulkintaan.  Usko koskettaa tavalla tai toisella jokaista ihmistä ja siksi kirkonkin on päivitettävä omia tulkintojaan.  Silloin on toivoa ja tulevaisuutta myös vuodesta 2011 eteenpäin.

Heikki Rantala, khra

Viime sunnuntaina lauloimme täydessä Hangon kirkossa sekä perinteisiä että vähän uudempiakin joululauluja.  "Kun maas' on hanki" ja "Lumi on jo peittänyt" soivatkin kauniisti lumen ympäröimässä, hyväakustisessa kirkossamme.  Muistelimme, kuinka joululaulut ovat monen kohdalla kantaneet vaikeiden murrosaikojen yli.  Henkistä ja hengellistä voimaa on ammennettu näistä tutuista joululauluista jo 1800-luvulta lähtien.

Perinteillä on voimaa.  Joskus perinteet voivat myös jäykistyä ja ruveta tuottamaan ahdistusta, mutta parhaimmillaan ne muistuttavat meille jokaiselle tärkeistä arvoista ja vievät eteenpäin.  Kristillinen joulujuhla on monenlaisen perinteen kyllästämä juhla, josta soisi otettavan esille ne keskeisimmät arvot, jotka antavat meille hyvää oloa ja iloa.  Rauha ja vapaus ovat varmasti tällaisia.  Nämä olivat esillä jo silloin, kun Rooman valtakunnassa alettiin viettää joulua Jeesuksen syntymäjuhlana keisarillisen Sol Invictuksen, Voittamattoman Auringon juhlan paikalla.  Monien vaiheiden jälkeen 300-luvun loppupuolella kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto ja myös Jeesuksen syntymä sai uutta juhlimisen aihetta.  Joulun evankeliumissa esille tuleva korostus rauhasta oli tuolloin hyvin perusteltu.  Sisäinen ja ulkoinen vapaus oli ollut niin Jeesuksen kuin Paavalinkin keskeisiä aiheita ja on hyvä, että sekin tulee joulun sanomassa ytimekkäästi esille: "Teille on syntynyt Vapahtaja, vapauttaja! 

Rauha ja vapaus!  Helppoja, pieniä sanoja, mutta usein vaikeita kokea ja toteuttaa.  Taas tänä jouluna meidät kutsutaan jokainen oman rauhamme ja vapautemme ääreen.  Mitä niille kuuluu, mistä niitä ammennamme?  Yhdessäolosta, joululauluista, tervehdyksen viemisestä, hiljentymisestä tai lukemisesta, kirkon tunnelmasta ja sanomasta?  Varmaa on joka tapauksessa se, että meidät on tarkoitettu elämään vapautunutta, rakkauden ja ilon sävyttämää elämää tänäkin jouluna!

Hyvää Joulua!

Heikki rantala, rovasti