|
Kun viimeksi yli vuosi sitten kirjoitin tällä palstalla ennen vuorotteluvapaalle lähtöä olivat monet muutokset seurakunnassamme tulossa. Kun tänään, eilisen hienon kurkimuuton jälkeen kirjoitan jälleen täällä Hangossa, voin todeta, ettei onneksi kaikki ole muuttunut. Kevät on koittanut upean talven jälkeen. Kurjet ja joutsenet sekä monet pienemmät siivekkäät ovat taas vallanneet taivaan, rannan ja metsät. Uusia työntekijöitä on tullut seurakuntaan ja voimme uusin, keväisin voimin jatkaa työtämme. Jos on oma seurakuntamme ollut työntekijöiden osalta muutoksen kourissa viime aikoina, niin on ollut lehtien perusteella koko kirkkokin. Konservatiivit ovat edelleen jatkaneet irtiottolinjaansa vihkimällä jopa oman piispan ja muutenkin monet vanhoilliset piirit ovat olleet tapetilla niin homovastaisuuden kuin monenlaisen vihanlietsonnan kautta. Kun vuoden verran katselin kirkkomme touhuja ikäänkuin ulkopuolisen silmin, ei voinut välillä muuta kuin päätään pyöritellä. Onko Suomen ev.lut.kirkko todella niin ajattelematon, suvaitsematon ja antiikkinen kuin lehtien palstoilta näyttää? Onhan meillä toki seurakunnissamme paljon hyvinkin konservatiivista ajattelua, mutta toivoa sopii etteivät lööpit sittenkään anna oikeaa kuvaa seurakuntalaisten enemmistön asenteista. Ongelma lienee ennen muuta se, että avarammin ja fiksummin ajattelevat ovat aivan liian usein hiljaa monista tärkeistä kysymyksistä. Yksi tärkeimmistä ja pahasti laiminlyödyistä kysymyksistä kirkkomme tulevaisuuttakin ajatellen liittyy raamatun käyttöön ja tulkintaan. Historiallisen raamatuntutkimuksen ja eksegetiikan esille nostamia asioita ei ole haluttu ottaa huomioon ratkaisuja tehtäessä. On kuviteltu, että toisenlaiseen maailmankuvaan ja erilaiseen todellisuuskäsitykseen perustuvia raamatun kirjoituksia voitaisiin noin vain, ilman tulkintoja, ottaa päätösten tai 'sokean uskon' perustaksi. Näin on syntynyt paljon väärinymmärrystä ja pahaa, sekavaa jälkeä, joka vaikeuttaa ajattelevan seurakuntalaisen suhtautumista kirkkoomme. Ja tästä voi syyttää vain meitä teologeja, jotka emme ole ilmeisesti tarpeeksi tuoneet esille näitä tulkinnallisia ajattelutapoja. Kuvaavaa oli esim. Kotimaa-lehdessä taannoin ollut Helsingin piispaehdokkaiden haastattelu, jossa kysyttiin neitseestäsyntymisopista. Vain kaksi arveli, että Jeesuksen neitseestäsyntyminen ei ehkä ollut biologinen tapahtuma! Ja kyseessä oli siis valikoitunut, varteenotettava porukka, joista valitaan uutta piispaa! Uskontunnustusta ja jonkin raamatullisen kirjoituksen historiallista todenperäisyyttä ei osattu erottaa toisistaan. Tällaista muuton juhlaa olen siis kokenut palatessani taas työhön. Itse toivoisin paljon suurempaa avoimuutta ja valmiutta kohdata monia tärkeitä kysymyksiä niin kirkossamme kuin seurakunnissamme. Eihän meistä kukaan tiedä tai osaa kaikkea, mutta tahallinen vaikeneminen asioista, joista on paljonkin tutkittua tietoa, ei johda hyvään lopputulokseen. Samoin kyräily tai ongelmien kartteleminen käytännön kysymyksissä on varmin tapa päästä vaikeuksien suon keskelle. Siksi tarvitsemme muuton ja muuttumisen juhlaa. Muutokset ja uudet tuulet vievät yllättävän usein vapauteen ja asioiden tutkimiseen erilaisesta, hedelmällisestä näkökulmasta. Heikki Rantala, khra
|
