|
Uusi vuosi niinkuin monet rukouksetkin aloitetaan kirkossamme perinteisesti 'Jeesuksen nimessä', mikä tarkoittaa 'Jeesuksen hengessä' eli mietitään, minkälaisia osviittoja mahtaisi löytyä evankeliumeista myös kirkon elämään, käsityksiin ja moraaliin. Vuosi 2010 oli pitkästä aikaa sikäli erikoinen, että kirkkomme asiat pääsivät etusivuille ja suoraan olohuoneisiimme. Jo keväällä arkkipiispan vaalin yhteydessä käytiin keskustelua kirkon merkityksestä ja suunnasta. Lähellä oli, ettei konservatiivisuus saanut jo silloin vankempaa otetta. Jo silloin voimistuneeseen keskusteluun kirkon ja uskon merkityksestä kuuluivat oleelliset ja tärkeät aiheet uskontunnustuksesta, uskonnollisen uskon kielestä, raamatun tulkinnasta ja kristillisestä ihmiskäsityksestä. Nämä aiheet olivat luonnollisesti taustalla myös syksyllä käydyssä homokeskustelussa - ja ne tulevat olemaan pakostakin keskiössä myös jatkossa. Onhan kirkon väistämättä tulkittava kristillisten alkuvuosisatojen aikana syntyneitä uskontunnustuksia nykypäivän ihmiselle, käännettävä ns. 'uskon kieltä' parhaansa mukaan, otettava vakavasti raamattuun liittyvät historialliset tutkimustulokset ja pohdittava juuri 'Jeesuksen hengessä' ihmiskäsitystä ja moraalin merkitystä. Viime vuoden eroaalto tarkoitti, ettei kirkko voi elää vain omassa umpioituneessa maailmassaan vaan sen pitää uskaltautua avoimeen, rehelliseen ja perusteltuun keskusteluun. Suurin syy kirkosta eroamisiin oli se, että kirkko koettiin suvaitsemattomaksi. Suvaitsemattomuuden yhteydessä kulkee käsi kädessä avoimuuden puute. Kirkon pahimmin rämettyneissä linnakkeissa nämä ovat vuosien saatossa saaneet paljon pahaa aikaan. Mitä sisäänpäin kääntyneempi tai eristäytyneempi porukka, sitä suvaitsemattomampi oppi ja sitä pahemmat väärinkäytökset. Tämä nyrkkisääntö pitää edelleen hyvin paikkansa myös kirkon 'lahkoutuneisiin' piireihin. Siksi suurempi avoimuus, suvaitsevaisuus ja julkisuus on kirkolle ainoa tie eteenpäin. Monen kiihkeämmän asian varjoon meinasi viime vuodelta jäädä muidenkin piispojen kuin arkkipiispan valinta. Helsingin piispalla Irja Askolalla ja Turun toisella piispalla Kaarlo Kallialalla tulee olemaan näytön paikka suvaitsevaisuuden ja avoimuuden eturintamassa. Heidän kannanottojaan odotellessa voi uskoa ja toivoa, että juuri taloudellisesti heikompina aikoina tarvitaan sellaista kirkkoa, joka kiinnittää huomiota jokaisen ihmisarvoon sekä raamatun ja uskonnollisen kielen mielekkääseen tulkintaan. Usko koskettaa tavalla tai toisella jokaista ihmistä ja siksi kirkonkin on päivitettävä omia tulkintojaan. Silloin on toivoa ja tulevaisuutta myös vuodesta 2011 eteenpäin. Heikki Rantala, khra
|
