JOULUN TAUSTAA PDF Tulosta Sähköposti
16.12.2011 15:24

                                              

JOULUN TAUSTAA

 

Mitä useammin kristillisen joulun historiaa ja Jeesuksen syntymäkertomuksia evankeliumeissa tutkailee, sitä enemmän on joutunut vuosi vuodelta kiinnittämään huomiota tapahtumien ja kertomusten taustalla oleviin vaikutteisiin.

Tunnettuahan on, että varhaisimmat kertomukset liittyvät evankeliumeissakin Jeesuksen kärsimyshistoriaan ja syntymäkertomukset ovat syntyneet siinä tilanteessa kun Jeesuksellekin muiden tärkeiden henkilöiden tapaan haluttiin kristittyjen parissa luoda ihmeenomainen syntymätarina. Silmiinpistävää noissa teksteissä on ilmoittajaenkelin monet vierailut Joosefille ja Marialle. Vierailuthan alkoivat jo Jeesuksen edeltäjän Johannes Kastajan syntymän yhteydessä ja jatkuivat meille tuttujen Matteuksen ja Luukkaan jouluevankeliumeiden jälkeen pyhän perheen Egyptiin lähdössä ja sieltä palaamisessa. Teemana enkelin ilmoituksissa oli pelko ja uhka. ’Älä pelkää’ tai ’älkää pelätkö’ alkoi ilmoitus yleensä. Kun evankelistat ovat käyttäneet ikivanhaa, jo muinaisilla kanaanilaisilla ja heidän vetäytyvällä ylijumalallaan ollutta maneeria lähettää asioilleen sananviejiä, enkeleitä, ja joilta tapa siirtyi myöhemmin Israelin Jahvelle, oli taustalla historiallisen jatkumon korostamisen lisäksi se uhanalainen tilanne, missä juutalaiset olivat jo pitkään eläneet Rooman mahdin alla ja mikä konkretisoitui v. 70 Jerusalemin tuhoutumiseen. Roomalaisten tuhottua Jerusalemin alkoivat ristiriidat myös Jeesus-liikkeen ja juutalaisten välillä lisääntyä. Kristittyjen irtiotto niin roomasta kuin juutalaisista korostuu juuri uuden kuninkaan ja Messiaan, Jeesukselle annetun aseman myötä hänen syntymäkertomuksissaan.

Ilmoittajaenkelin toistuvat kehotukset olla pelkäämättä oli tarkoitettu alistetuille, ahdistuneille ja tappion kärsineille, rutiköyhille, hätäännyksissä oleville ihmisille samaan tapaan kuin muinaisten israelilaisten profeettojen rohkaisut kuusisataa vuotta aikaisemmin kansan jouduttua pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan. Asettaessaan rooman edustaman kuninkuuden ja Jeesuksen uuden kuninkuuden vastatusten ja korostamalla Jeesuksen messiaanisuutta tosi Israelin johtajana evankelistat luovat uutta ja haluavat tuoda toivoa toivottomalta näyttävään tilanteeseen ja maailmaan. Vanhat kovat arvot asetettiin vastatusten ulkonaisen tappion kärsineen Jeesus Nasaretilaisen arvojen kanssa. Pyrittiin korostamaan kärsimyksen ja monien uhkien keskellä oikeudenmukaisuutta, toivoa paremmasta, yhteisvastuuta ja luottamusta sellaiseen Jumalaan, joka on jokaisen ihmisarvon puolella.

Jouluna luetuista ja kuulluista raamatunteksteistä loistaa siis jo ensimmäisestä adventista lähtien rohkeuden, peräänantamattomuuden ja rauhaan pyrkimisen valo. Jo ensimmäisen adventtikynttilän syttyessä muistelimme, kuinka Jeesus ratsastaa rohkeasti kiehuvaan Jerusalemiin kuin suden suuhun. Lucian päivä toi äskettäin mieliimme kristittyjen vainojen aikaisen pitäytymisen uskoon, toivoon ja rakkauteen ja jouluevankeliumit tuovat jälleen ajan tajun ja ajassa kiinni pysymisen merkityksen, historian valoa sekä muistutuksen rakkauden toteuttamisen tärkeydestä. Pelkät sanat eivät riitä. Elämään ja kristilliseen uskoon kuuluvat myös dynaamiset muutokset, joista kaikki on alkanut ja jotka panevat aina uudestaan uusina aikoina kysymään, miten usko, toivo ja rakkaus toteutuisivat nyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Kristinusko on alusta, syntymästään lähtien ollut monenlaisten muuttojen ja muutosten kohteena, välillä hyvinkin kiistanalaisesti. Keskeistä ja säilytettävää on koettu olevan ne arvot, mitkä nousevat joulun lapsen myöhemmästä sanomasta: usko, toivo ja rakkaus, luottamus ja sovintoon pyrkiminen, rauhan ja oikeudenmukaisuuden aikaansaaminen.

Kuluneen syksyn tapahtumat ja nykyiset taloudelliset ja ympäristöön liittyvät uhkakuvat ovat meidän todellisuuttamme. Meitä edeltävät sukupolvet ovat painineet omien myrskyjensä läpi. Joulu ja joulun evankeliumit tulevat aina uudestaan jokaisena jouluna juuri sen elämän keskelle, jota eletään muistuttamaan, minkälaisten arvojen ja periaatteiden varassa kohtuullinen ja hyvä elämä voi toteutua. Joulun enkelin rohkaisu on tämä: ’Olkaa lujia ja iloisia, toivorikkaita ja luottavaisia, toimikaa jokaisen ihmisarvon mukaisesti. Katsokaa taaksepäin ja eteenpäin ja taistelkaa rehellisen, hyvän ja suvaitsevaisen elämän puolesta!’

Hyvää Joulua!

Heikki Rantala, rovasti

Hanko

    

 

 

 

                                                  

 

Kommentit
Kirjoita uusi
http://www.pelipaidatsuomi.com  - http://www.pelipaidatsuomi.com   IP:110.84.204.xxx   18.05.2012 14:11:39
image:http://www.pelipaidatsuomi.com/images/adida s%20F50%20adizero%20miCo
ach%20nahka%20FG%20Energy% 20JalkapalloKengat%20vihrea%20valkoinen%20Electr
ic ity.JPG
link:http://www.pelipaidatsuomi.com/adidas-f50-ad izero-micoach-nahka-fg-e
nergy-jalkapallokengat-vih rea-valkoinen-electricity-p-657.html
link:http://www.pelipaidatsuomi.com/adidas-f50-ad izero-jalkapallokengat-c
-86.html haettaessa tulee ostaa hammasraudat ja link:http://www.pelipaidatsuomi.com/adidas-f50-ad izero-jalkapallokengat-c
-86.html, vaihtoehtoiset voit suorittaa hyväksyy appulse teidän
areenalla kyky. Sinun ahdistus ovat yksin jakaminen oman kehon joka
koskettaa link:http://www.pelipaidatsuomi.com/adidas-f50-ad izero-jalkapallokengat-c
-86.html jalkapallo rähinä todellisia muutaman
exceptions.youth jalkapallo knaapit ostaminen hammasraudat ja knaapit
voi täysin etukäteen pelin....
lily  - http://www.pelipaidat-nhl.com/   IP:110.84.204.xxx   18.05.2012 08:32:53
link:http://www.pelipaidat-nhl.com/adidas-f50-adi zero-micoach-fifa-ballon
-d-lionel-messi-nahka-valk oinen-kulta-p-2017.html
link:http://www.pelipaidat-nhl.com/adidas-f50-adi zero-micoach-fifa-ballon
-d-lionel-messi-nahka-valk oinen-kulta-p-2017.html[/I]
ervetuloa link:http://www.pelipaidat-nhl.com/[/B]
Dawn of uuden kauden Adidas myös
julkaisee uuden värin link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-adidas-f50-adizero-c-
86_89.html[/B]. Näiden kahden link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-adidas-f50-adizero-c-
86_89.html[/B], julkaistiin myös sininen / valkoinen / vihreä väri
normaalin version ja version link:http://www.pelipaidat-nhl.com/adidas-f50-mic oach-fifa-ballon-dor-val
koinen-kulta-lionel-messi- p-1657.html[/B] nahka jalkapallo kengät.
Tämä kaksivärinen viimeisimmän link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-adi...
keivn  - new era hats online   IP:61.154.157.xxx   05.04.2012 14:14:26
image:http://www.newera-lippikset.info/images/NBA %20Chicago%20Bulls%20New
%20Era%20950%20Snapback%20 Hats%20Caps%2090%20Beige%20Grey.jpg  link:http://www.newera-lippikset.info/nba-chicago -bulls-new-era-950-snapb
ack-lippikset-caps-90-beig e-harmaa-p-8317.html
Kun minua kilpa täällä link:http://www.newera-lippikset.info/fitted-caps -red-bull-hats-c-118_216
.html Amerikassa, en saa niin paljon aikaa palata kotiin
Etelä-Afrikassa tein Euroopassa. Euroopassa kausi ei oikeastaan alkaa
vasta kuin huhtikuussa, joten minulla oli hyvä kolme kuukautta aikaa
palata kotiin Etelä-Afrikkaan, kun täällä on päästä takaisin ja
alkaa saada valmis link:http://www.newera-lippikset.info/fitted-caps -monster-energy-hats-c-1
18_131.html. Mutta olen nauttinut siitä, ja minäkin rakastan
kilpa-ja asuvat täällä Amerikassa ... Se on aina ollut unelmani
lapsena tu...
LILY  - http://www.pelipaidat-nhl.com/   IP:27.156.89.xxx   29.03.2012 14:29:48
link:http://www.pelipaidat-nhl.com/nike-mercurial -vapor-viii-fg-jalkapall
okengat-musta-vihrea-2-p-1 680.html
Nike Mercurial Vapor VIII
FG JalkapalloKengät musta vihreä[/I]
Nike Football Kiinnitystapit link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-c-86.html[/B], jossa
C Lo pukeutui Planet Cup 2010, tuottaa hyödyntäminen mukautuva
veto tekniikkaa, joka mahdollistaa tapit ja kiinnitystapit
aktiivisesti sopeutua Turf olosuhteissa. link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-c-86.html[/B]
Kiinnitystapit Tämä mukautuva veto teknologia todennäköisesti
olemaan vallankumouksellinen innovaatio, jolla voitaisiin vähentää
aiheuttaa vahinkoa sekä ovat saatavilla kaikkialla aivan paras
paikka tavoitteita. Kuitenkin kohokohta Englannin osallistujan Wayne
Rooney luoda poikkeuksellinen sokin planeetalla Cup, lähinnä koska
hän...
lily  - ostaa nike Mercurial Vapor Superfly   IP:27.156.101.xxx   24.03.2012 06:10:30
link:http://www.pelipaidat-nhl.com/nike-mercurial -vapor-superfly-iii-fg-v
iolettiti-keltainen-cristi ano-ronaldo-p-1677.html
Nike Mercurial
Vapor Superfly III FG violettiti keltainen
Cristiano Ronaldo[/I]
Dual-density stud Nike Football Kiinnitystapit
kehys on hyvin erottuva osa CTR: n ja Nike jalkapallo kengät siis on
tarkoitus nostaa pallon ansaan ohjaus. Mihin suuruus he käyttää, on
kyseenalaista, mutta ei ole kyselyn ainoa-levyn kokoonpano on tyypillisesti
hyvin pidetty ominaisuus, kun hyvin harvoin nähdä osallistuja omassa
Nike oikukas höyry link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-nike-mercurial-vapor-
c-86_93.html[/B] jolla räätälöity yksin-levy. Luultavasti link:http://www.pelipaidat-nhl.com/jalkapallokeng at-nike-ctr360-c-86_92.h
tml[/B] n stand-out osallistuja on pitkään ollut Cesc Fabregas,
ja olemme suunnitte...
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostil:
 
Otsikko:
Ole hyvä ja syötä oheisesta kuvasta löytyvä anti-spam-koodi.

3.21 Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

 
 

Kirkkoherran blogi